torstai 9. joulukuuta 2010

Onko persoonallisuus muutettavissa uskomuksia muuttamalla ja samalla kokemuksemme omasta elämästämme?


Pääsin viime kesänä koulutustilaisuudessa tutustumaan Stanfordin yliopistossa psykologian professorina työskentelevän Carolyn Dweckin ajatuksiin persoonallisuuden ja uskomusten suhteesta. Hän on tutkinut persoonallisuuden muokkautuvuutta uskomuksia muuttamalla. Seuraavassa pyrin tiivistämään hänen sanomaansa. Sen jälkeen tarkastelen hänen ajatteluaan suhteessa aikuisten oppimiseen.

Olennaiset kysymykset aiheesta kuuluvat: Olemmeko geeniemme puolesta tuomittuja olemaan tietyllä tavalla ja pitämään itseämme tietynlaisena? Vai onko meillä mahdollisuutta muuttaa persoonallisuuttamme? Ja jos on mahdollista, niin tarvitaanko sellaista muutosta ylipäätänsä? Ja miten sellainen muutos, jos se on suotavaa jossain tilanteessa, on mahdollistettavissa?

Professori Dweck väittää, että psykologia tieteenä on alkanut yhä enemmän ymmärtää myös sitä, kuinka persoonallisuutta voidaan muuttaa. Persoonallisuustutkimuksen geneettinen puoli korostaa temperamentin ja melko laajojen persoonallisuuspiirteiden osuutta aikuisen persoonallisuudessa ja toisen laidan koulukunta painottaa käyttäytymisessä ilmeneviä tapojamme ja mieltymyksiämme toimia.  Tässä välissä on kuitenkin laaja alue persoonallisuustutkijasuosikkini McAdamsin mukaan. Ja sillä alueella persoonallisuuteemme lasketaan kuuluviksi myös henkilökohtaiset pyrkimykset, tavoitteet ja uskomukset sekä ne keinot, joilla pyrimme selviytymään elämässä ja arjessa eteenpäin. Gordon Allportin mukaan persoonallisuus on kokemustemme ja toimintamme johdonmukaisuuttamme, joka ilmenee erilaisissa konteksteissa ja elämäntilanteissa. Dweckin mukaan uskomuksemme muokkaavat vahvasti kokemuksiamme ja toimintaamme ja tällöin uskomuksemme ovat keskeinen osa persoonallisuuttamme. Hän puhuu ”uskomusinterventioista”, joilla voidaan muuttaa uskomuksiamme ja tätä kautta määritelmällisesti persoonallisuuttamme. Tunnettu temperamenttitutkija Mary Rothbart puolestaan katsoo, että persoonallisuus muodostuu temperamentin ja yksilölle tyypillisen käyttäytymisen lisäksi myös siitä, miten ihminen on suhteessa itseensä, muihin ihmisiin ja erilaisiin elämäntapahtumiin.

Kaikilla ihmisillä on Dweckin mukaan arkiteoria ihmisestä. Joillakin ihmisillä teoria on luonteeltaan pysyvä eli ”fiksattu”, jolloin ihminen uskoo, että heidän ominaisuutensa kuten älykkyys on pysyvä ja muuttumaton tietyllä tasolla oleva ominaisuus. Toiset taas uskovat, että ihmisen ominaisuudet ovat joustavia eli ”mallattavissa”, jolloin he uskovat että esim. älykkyyttä voidaan kehittää omalla toiminnalla ja koulutuksella. Aikaisemmat tutkimustulokset osoittavat, että joustavan teorian omaavat ihmiset ovat avoimempia oppimaan, ottavat vastaan enemmän haasteita ja vievät vaikeita asioita loppuun saakka ja toipuvat nopeammin takaiskuista. Kokonaisuutena näillä on positiivinen vaikutus heidän elämänsä toimivuudelle. Tutkimusten mukaan joustavalla teorialla varustetut ihmiset suoriutuvat esim. liike-elämän tehtävissä ja ihmissuhdevaikeuksissa paremmin.

Dweckin tutkimuksissa osoittautui, että opiskelijat, joita kehuttiin heidän älykkyydestään hyvien suoritusten yhteydessä siirtyivät uskomuksissaan kohti jäykkää teoriaa.  Heidän älynsä kehuminen johti haasteita välttelevään käyttäytymiseen, teki heistä haavoittuvampia ja vastoinkäymisiä kohdatessaan heidän itseluottamuksensa, tehtävistä nauttiminen ja suoritustaso laskivat. Kun opiskelijoita kehuttiin heidän ponnisteluistaan hyvin suoritusten johdosta, heidän arkiteoriansa ihmisen ominaisuuksista siirtyi kohti joustavaa teoriaa ja he olivat innokkaampia oppimaan ja selvästi vastustuskykyisempiä vastoinkäymisille. Tämä osoittaa, että muuttamalla ihmisen teoriaa eli uskomuksia itsestään voidaan saada merkittäviä tuloksia sen suhteen kuinka ihmiset toimivat itselleen tuloksekkaammalla tavalla.

Jack Mezirow on kehittänyt teorian, joka auttaa ymmärtämään sitä, kuinka aikuisten käsitykset ja uskomukset voidaan muuttaa ns. uudistavalla oppimisella. Sen ytimenä on omien itseltä piilossa olevien ja siksi mentaalista jäykkyyttä aiheuttavien uskomusten tuominen näkyville kielen avulla kriittisellä itse-reflektiolla.  Mezirowin mukaan epäkriittisesti omaksuttujen havaitsemis-, ajattelu, muistamis-, ongelmanratkaisu- ja tuntemustapojen muuntaminen tarjoaa huomattavia mahdollisuuksia oppimiseen, luovuuteen, itsensä toteuttamiseen ja yhteiskunnalliseen toimintaan aikuisiässä. Persoonallisuuden muokkaamiseen uudistavan oppimisen teoriaa voidaan soveltaa käytäntöön kun uudistavan oppimisen kohteeksi otetaan yksilön omat käsitykset itsestä ja ihmisestä yleensä.

Uudistava oppiminen ei tapahdu tyhjiössä tai lukukammiossa vaan elävässä vuorovaikutuksessa muiden oppijoiden kanssa. Ryhmä on välttämätön ehto uudistavalle oppimiselle, jotta oppijat voivat hahmottaa vaihtoehtoisia perspektiivejä, saada emotionaalista tukea uudistumisprosessin aikana, analysoida omasta tilanteesta tehtyä tulkintaa erilaisista näkökulmista, ymmärtää että myös muut voivat kokea saman ongelman ja että siitä on mahdollista keskustella heidän kanssaan sekä lopulta päästä kehittämään malleja uuden näkökulman vaativalle toiminnalle. Uudistava oppiminen sisältää aina toiminnan uudella tavalla.

Uudistavan oppimisen tavoitteena on merkitysperspektiivin muuttaminen ja persoonallisuuden muuttaminen kun merkitysperspektiivi suhteessa omaan itseen muuttuu. Ja itsenä olemisen tapaan silloin kun kriittisen reflektion kohteena on ihmisen omaa olemista koskevat ns. ontologiset uskomukset. Omien itseä koskevien kritiikittömästi omaksuttujen uskomusten näkeminen sellaisina kuin ne ovat eli uskomuksina sekä haitallisista uskomuksista irtipäästäminen on vapauttava kokemus, joka luo mahdollisuuden olla suhteessa siihen uudessa valossa näyttäytyvään itseen, jonka oppija on voinut ehkä ensimmäistä kertaa elämässä itse määritellä.

Käytännön esimerkkejä uudistavan oppimisen sovelluksista löytyy Jack Mezirowin teoksesta Uudistava oppiminen, joka löytyy suomenkielisenä Helsingin yliopiston tutkimus- ja koulutuskeskuksen julkaisuna.

Huom. Kirjoituksessa käytetty käsite uskomus ja niiden muuttaminen ei tarkoita itselle hoettua positiivista mantraa koskien itseä eikä tarkoita sitä, että omien uskomusten tunnistaminen, tunnustaminen ja niistä luopuminen ja toimivampien uskomusten luominen on helppoa. Se vaatii hikeä ja kyyneleitä ;). Mutta palkinnoksi tuleekin sitten vapaus olla enemmän oma itsensä ja varmuus siitä, kuka minä olen itselleni ja muille.

maanantai 15. marraskuuta 2010

Elätko eläämäsi kohti oletusarvotulevaisuuttasi

Useimmat ihmiset elävät elämäänsä yrittäen jatkuvasti tulla paremmiksi eli muuttaa sitä vanhaa tuttua elämäänsä jollain lailla. Tällainen muutos perustuu sen muuttamiseen, mikä on jo olemassa eli se nojaa menneisyyden säätämiseen hieman uuteen asentoon - haluamme jotain enemmän, olevan paremmin tai hieman erilailla tai tapahtuvan nopeammin kuin aikaisemmin. Useinkaan emme huomaa, että muutos ei toimi, sillä "ongelman ratkaisu" tuo lähes aina uusia ongelmia ratkaistavaksi ja taustalla oleva "ongelma" muuttaa vain muotoaan. Esimerkiksi mies kokee, että hänen ongelmansa on yksinäisyys. Ratkaisuna ongelmaan on naimisiinmeno. Jonkin ajan kuluttua ongelmana on tylsä parisuhde ja ratkaisuna tähän on lapsenteko. Lapsi tuo tullessaan uusia rahareikiä yllättävän paljon ja ratkaisuna tähän mies tekee enemmän ylitöitä ja hommaa itselleen vaativamman työn. Tämän seurauksena ongelma onkin vähäinen perheen kanssa vietetty aika ja niin edelleen. Muutos ei toimi useinkaan kovin hyvin.

Mutta onko olemassa jokin vaihtoehto muutokselle? Edellisestä ongelma- ja niiden ratkaisuyritysvyyhdestä huomaa, että jokaiseen ongelmaan oli jo enneltanähtävissä oleva seuraus eli jonkinlainen "odotusarvoinen tulevaisuus", jota emme useinkaan huomaa. Itse asiassa jokaiseen "ongelmaan" on olemassa tulevaisuus, joka on jo päätetty ongelmanratkaisun yhteydessä, sitä ei nähdä eikä siitä puhuta, mutta se on konteksti, jossa ihmiset yrittävät luoda muutosta. Siihen vaikuttavat meidän uskomukset, pelot, toiveet ja menneisyydessä kantapään kautta saadut "opetukset".

Vaikka ihmiset eivät useinkaan sano ääneen sitä, mitä he aidosti uskovat elämässään tapahtuvan, niin he kuitenkin elävät sitä kuin kaikki tulevassa olisi jo ennalta tiedossa. Eli voisi sanoa, että kaikki ihmiset kokevat tulevaisuuden olevan heidän edessään, vaikka harvat antavat sille sanallisen muodon. Tämä tulevaisuus on oletusarvoinen tulevaisuus, joka meitä odottaa. Ja elämällä juuri niin kuin elämme, saamme sen oletussarvoisen tulevaisuutemme. Tämä näkyy siinä, miten vaikeaa meidän on muuttaa tapojamme ja tapojemme taustalla olevia ajattelutapoja. Ihmettelemme vain, miksi emme taaskaan laihtuneet tällä dieettikerralla ja miksi taas sorruin juomaan liikaa tai miksi taas aiheutin riidan rakastettuni kanssa.

Paras mittari muutoksen toimimattomuudelle kenties on myytyjen self-help eli itseapu kirjojen myynti. Vaikka kuinka lukisimme ja tietäisimme haitallisista tavoistamme, niin oletusarvoinen tulevaisuutemme vain vetää meitä puoleen ja muutoksesta tulee vain voimia kuluttavaa jatkuvaa ja menneisyyttä toistavaa selviytymistaistelua.

Millä pääsemme eroon tästä selviytymistaistelusta? Ainoa tapa on kirjoittaa uudelleen oma tulevaisuutemme ja tässä voimme hyvin puhua oman tulevaisuutemme luomisesta, koska aidosti uuden esiin tuominen näkymättömästä näkyviin on luomisprosessi puhtaimmillaan. Ja tämän voimme tehdä ilman, että tarvitsee uhrata ajatuksia ongelmillemme. Aidosti uuden luomisen ikävä puoli on se, että taulun täytyy olla tyhjä tai tulevaisuutemme täytyy olla ilman menneisyyden rasitteita, muuten sorrumme vain muuttamaan sitä, mikä oli jo aikaisemmin. Tätä työtä tulemme tekemään IntensKoulutuksen Areena-seminaarissa, jossa tunnistamme ne tekijät, jotka meitä rajoittavat menneisyydestä käsin ja päästämme niistä irti. Tämä mahdollistaa sen, että luomme itse itsellemme ja elämällemme aidosti uusia mahdollisuuksia, jotka eivät todellakaan kuuluneet oletusarvoiseen tulevaisuuteemme.

torstai 11. marraskuuta 2010

Onni ja läsnäolo

Onni-koirani siirtyi ajasta ikuisuuteen viikko sitten ja olen suremisen ja muistelemisen avulla muokkaamassa suhdettani uudelleen siihen Onniin, jota ei enää ole. Onni eli täyden elämän  koko ajan läsnä ollen ja aina nykyhetkessä kiinni. Ihminen onkin ainoa elävä olento, jolle oma olemassaolo ja sen tiedostaminen onkin ongelma. Ihmisenä olemisen osaan kuuluu oman kuolevaisuuden ja rajallisuuden tiedostaminen ja ihminen on ainoa elämänmuoto, joka murehtii menneitä, katuu tekosiaan ja tekemättä jättämisiään ja huolehtii tulevaisuudesta jo etukäteen. Onni ei sitä tehnyt ja eli ehkä juuri siksi täyttä elämää koko ajan. Onni ei tiennyt kuolevansa, eikä siksi pelännyt kuolemaa. Ehkä myös siksi Onni eli aina rohkeasti tilanteen vaatimusten mukaan täysillä. Kuoleman pelko estää ihmisiä usein elämästä täyttä elämää eli voisi sanoa että kuoleman pelko on elämän pelkoa. Erään viisaan ohjeen mukaan elämä pitäisi elää niin, että elämä on eletty kokonaan, kun kuolema korjaa omansa pois.

Onnellisuus on sanakirjan (Cambridge English Dictionary) mukaan tunnetila, joka tuottaa mielihyvän tai tyytyväisyyden tunnetta. Wikipedia puolestaan määrittelee onnellisuuden mielentilaksi, jota luonnehtivat täyttymys, rakkaus, tyytyväisyys, mielihyvä ja ilo. Moni ihminen kertoo elämänsä tarkoitukseksi "olla onnellinen" tai "tulla onnelliseksi". Mutta eikö elämän tarkoitus silloin ole melko heppoinen, jos elämän tarkoituksena on tunnetila, vaikka se olisikin miellyttävä. Kuitenkaan ihmiset eivät suostuisi psykologisen kyselytutkimuksen mukaan viettämään loppuelämäänsä tätä elämänsä tarkoitusta parhaiten palvelevassa tilassa esim. kemikaalien avulla, jotka mahdollistaisivat koko elämän hankaluuksien väistelemisen tasaisessa onnellisuuden tilassa. Useimmat meistä tuntevat kemikaalien aiheuttaman onnellisuuden tunteen lyhytaikaisempana vaikutuksena, mutta eivät valitsisi koko elämän kestävää nousuhumalan kaltaista riemukasta tunnetilaa, koska tietävät, että se ei ole aitoa ihmisenä olemista ja aitoa elämää. Jospa onnellisuus onkin olotila, joka tulee läsnäolosta tässä hetkessä. Tietoisesta läsnäolosta eli valinnasta olla kuuntelematta sisäistä marmattajaa tai huolehtijaa ja elää omaa kokemusta elämästä täysillä läsnäollen. Eräs viisas totesi että "elämän onnellisuuden ja elämän merkityksellisyyden tiet ovat erilaisia. Onnellisuuden löytääkseen ihmisen pitää vain elää hetkessä ja tätä hetkeä varten. Mutta jos ihminen haluaa merkityksellistä elämää, hänen täytyy hyväksyä menneisyytensä, vaikka se olisi kuinka synkkä ja elää tulevaisuutta varten, oli tulevaisuus sitten vaikka kuinka epävarma".

Onnellisuuden tunne ja suru, ja kaikki tunteet niiden väliltä, ovat meille yhtä tärkeitä. Emme voi valita vain yhtä, kuten positiiviset-asenne-ratkaisee-elämäntaitovalmentajat meille niin väittävät. Eri tunnetilat ovat meille tärkeitä siksi, että ne kertovat meille, missä olemme tällä hetkellä suhteessa maailmaan ja ne ovat aktiivisia niin kauan kun asemamme maailmassa muuttuu ja olemme lopulta sopeutuneet uuteen tilanteeseen. Elämä ei ole tuhkimotarina, jossa voimme valita vain parhaat tunteet päältä. Epämukavat tunteet kirkastavat meille tyytymättömyyden lähteitä elämässämme ja ne on otettava vakavasti, jotta opimme tekemään jotain niille asioille elämässämme, jotka niitä aiheuttavat. Epämukavatkin tunteet ovat meidän liittolaisiamme, sillä ne auttavat meitä käsittelemään elämään kuuluvia ristiriitoja ja koflikteja. Tietenkin vaihtoehtona on teeskennellä, että niitä ei ole, mutta silloin olemisemme muuttuu epäaidoksi. Hyvin elettyyn elämään kuuluu olennaisena osana ongelmat ja vaikeudet, mutta niiden kohtaaminen silmästä silmään vaatii rohkeutta. Keski-iän etuihin kuuluu se, että vaikeuksien kohtaamisesta on jo kertynyt kokemusta, eikä paniikki iske niin helposti. Ja ilman vaikeuksia ja ongelmia jäisi paljon luovuutta ja elämän tarjoamia uusia mahdollisuuksia käyttämättä. Emme kasva vahvemmiksi välttelemällä vaikeuksia ja yrittämällä olla onnellisia, vaan kohtaamalla ne ja hyväksymällä ne yhtä oikeutettuina elämänehtoina kuin positiiviset asiat ja niihin liittyvät tunnetilat. Rohkeus kohdata elämän vaikeudet tuovat syvyyttä ja antavat merkitystä elämällemme, sillä vaikeina hetkinä joudumme kasvamaan ja ylittämään itsemme rakastamalla elämää ja muita ihmisiä sellaisena kuin ne meille ilmenevät. Rohkeus myös saa meidät etsimään jotain parempaa tulevaisuudessa,  kuin mihin tyydyimme aikaisemmin. Tyytymätön tunnetila kertoo meille, että asioilla on meille merkitystä ja että välitämme ja olemme elossa, muutenhan emme olisi tyytymättömiä. Tyytymättömyyden tilan korjaa lopullisesti apaattinen oleminen tässä maailmassa tai vasta kuolema. Me emme ole täällä lepäämässä rauhassa ja painamassa omia kokemuksiamme ja tunnetiloja taka-alalle, vaan elämässä kaikkine hyvine puolineen, vikoineen ja epätäydellisyyksineen. Itsetunto vaihtelee ja joskus olemme eksyksissä ja hämmentyneitä, mutta se on elossa olevan ihmisen elävää elämää. Kun pystymme ottaamaan nämä ihmisen osaan kuuluvat rakennuspalikat osaksi itseämme hyväksymällä ne, voimme saavuttaa jonkinlaista elämän syvempää ymmärrystä.

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Ainoa vikasi on, että ...

Mietipä seuraavaa ja sitä, jos se olisikin kohdallasi totta. Anna edes pieni mahdollisuus sille ajatusleikille, että se olisi totta.


"Ainoa vikasi on, että olet elänyt elämäsi niin kuin sinussa olisi jotain vikaa".


Mitä se merkitsisi sinun elämässäsi? Minkä hinnan olet joutunut maksamaan tästä viastasi ja sen peittelemisestä sekä sen teeskentelemisestä ja näyttelemisestä, että sinussa ei ole vikaa? Miten se on vaikuttanut ihmissuhteisiisi, suhteeseesi itseesi, suhteessa tavoitteisiisi, hyvinvointiisi? Miten se on vaikuttanut siihen, kuka sinä olet itsellesi ja muille?

Mitä hyvinvoiva elämä voisi olla?


Elämä on aina lyhyempi kuin kuvittelemme sen olevan ja kenenkään ei pitäisi lykätä hyvän elämän aloittamista hamaan tulevaisuuteen, jota ei kenties koskaan tulekaan ja jolloin on jo liian myöhäistä. Jos aiot elää elämääsi hyvin, niin sinun on tuotava ja luotava itse elämän hyvyys omaan elämääsi. Ehdotankin sellaista lähestymistapaa, että elämän hyvyys löytyy sinun omista tulkinnoista, joita teet oman arjen todellisuudesta ja haasteista.

Maailmassa, jossa nyt elämme, on pidettävä pää kylmänä: erilaisista arvojen tarjoajista ja elämäntaitovalmentajista, jotka kehottavat tutkimaan omia arvojasi ja samaan hengenvetoon muistuttavat sinua positiivisesta asenteesta, ei ole puutetta.  Mutta mistä tiedät, mitkä ovat sinun omia arvojasi, eikä joidenkin muiden arvoja? Maailmassa, joka muuttuu ennennäkemättömällä vauhdilla, ei vanhoilla ratkaisuilla pitkälle pötkitä, ainakaan moraalisessa mielessä. Jatkuvan muutoksen ja päälle vyöryvän informaation keskellä meidän pitäisi pystyä luomaan elämällemme merkityksiä tyhjästä, ja uusia arvoja, jotka toimivat myös nykyajan asettamissa vaatimuksissa. Kenties kannattaa pohtia sitä, että arvot ovatkin tilannesidonnaisia. Ja vaikka ne olisivat myös hyvän elämän vaatimusten mukaisesti moraalisia, niin miten kykenisimme olemaan moraalisia ilman, että sorrumme moralismiin tai jäykkyyteen omien arvojemme suhteen. Melko vaikealta kuulostaa: arvot edustavat meille jotain perustavaa laatua olevaa, joihin nojata elämässämme ratkaisuja tehdessä, ja kuitenkin niiden pitäisi toimia joustavasti elämän tuomien tilanteiden mukaan. Tässä on nähdäkseni meidän haasteemme: luoda omat toimivat ja moraalisesti kestävät arvot itse itsellemme tyhjästä.

Aidosti omien arvojen luominen saattaakin olla ihmiselle jatkuva oppimisprosessi, joka vaatii ottamaan huomioon ihmisen rajoitteet yleensä ja erityisesti omat rajoitteet sekä vaatii ottamaan kantaa oman elämän tarkoitukseen ja siihen, mistä meidän täytyy luopua, kun valitsemme ne arvot, jotka valitsemme. Mistä löydämme ohjenuoraa tähän? Voisimme lähestyä arvovalintoja tekevää ihmistä neljällä olemisen tasolla: fyysisellä, sosiaalisella ja psyykkisellä tasolla, sekä elämän tarkoituksen ja merkityksen tasolla.

Ihmisen olemisen fyysiseen tasoon kuuluu hänen oma kehonsa sekä hänen elinympäristönsä. Hyvä elämä vaatii hyvän fyysisen pohjan, joka on perusta elinvoimaisuudellemme. Elinvoima puolestaan antaa meille eväät elää elämäämme luovasti ilman uomiin jäykistymistä. Meidän on siis opittava elämään fyysisesti hyvin. Vaatimuksena on huolehtia itsestään siten, että se on miellyttävää eikä pakkomielteistä. Riittävä fysiikka riittää ja se riittää silloin, kun pystymme olemaan riittävän toimivia tilanteen vaatimusten mukaan. Hyvää elämää etsiessämme joudumme myös ottamaan kantaa fyysinen todellisuuteemme eli elinympäristöömme. Millaiset arvovalinnat luovat ja mahdollistavat sen, että pystymme elämään hyvää elämää tulevaisuudessakin omassa elinympäristössämme eli tässä ainoassa universumin kolkassa, jossa me voimme elää.

Sosiaalisessa mielessä hyvinvointiin kuuluu hyvät suhteet kanssaihmisiimme. Tämä edellyttää vastavuoroisuutta ihmissuhteissa. Ehkä emme tarvitse enää moraaliauktoriteettien ohjetta tehdä toiselle sitä, mitä haluaisimme toisten tekevän meille. Riittää kun näemme, että emme ole yksin täällä maailmassa vaan aina yhteydessä ja yhdessä muiden kanssa, ja se mitä minä teen toiselle ihmiselle, teen samalla myös itselleni. Ja päinvastoin.

Psyykkisellä tasolla näemme itsemme yksilöinä, ja tarvitsemme rajan itsen ja muiden välille. Mutta mielestäni yksilöllisyys on yliarvostettua. Yksilöllisyytemme luomme suhteessa muihin ihmisiin ja heidän kanssaan.  Psyykkisellä tasolla ydinkysymys on oma tietoisuus siitä, kuka haluan olla eli oma olemiseni tapa suhteessa muihin ihmisiin ja maailmaan. Meidän pitää pystyä olemaan oman elämämme eläjiä siinä mielessä, että osaamme itse päättää mitkä uskomukset kannattaa ottaa todesta ja mitkä haastaa - ja oppia karsimaan toimimattomat. Suurin haaste tällä saralla on nähdä oman elämän harhakuvat harhakuvina, ja itsensä pettämisestä luopuminen. Tämä mahdollistaa aidon suhteen itseen ja omaan elämään, sekä itsensä ja elämänsä kokemisen eheänä ja toimivana kokonaisuutena.

Ilman kokemusta oman elämän mielekkyydestä, eli omakohtaista oman elämän tarkoituksellisuuden ja merkityksellisyyden kokemista, ei hyvä elämä ole nähdäkseni mahdollista. Merkityksellä ja tarkoituksella tarkoitan sitä ihmisen ikiaikaista tarvetta olla osa jotain suurempaa - toisin kuin vain kokemusta sellaisesta elämästä, joka vain pitää saada kulumaan johonkin. Näkeminen ja kokeminen itsensä osana jotain suurempaa ja osana ihmiskuntaa ja sen historiaa, laittaa myös elämälle välttämättömät vastoinkäymiset oikeaan perspektiiviin. Tämä on olennaista tässä: sen sijaan, että elämä vie meitä alamäessä, me pystymme arvioimaan tilanteen ja sen asettamat uudet vaatimukset uudelleen ja suuntamaan uuteen suuntaan ja kohti uusia elämän oppimismahdollisuuksia.